Lukutaidoton seikkailee netissä

Jaahas. Tämänkertaisen luennon välitehtävänä oli pohtia omaa medialukutaitoaan. Tehtävänanto pisti oikein pohtimaan, mitä käsite tarkoittaa. Noppari ym. (2008, s. 136) määrittelevät medialukutaitoa laajasti ja monipuolisesti. Medialukutaidon tavoitteena he pitävät sitä, että lopulta ihminen pystyy käyttämään ja hyödyntämään mediaa aktiivisesti luovan ilmaisun välineenä. Komeaa sanottavaa. Mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Milloin koen itse olevani medialukutaitoinen? Ja olenko? Toki ymmärrän median tavoitteita ja niitä rakenteita, joita siellä median takana on – omistussuhteita, maailmankatsomuksia, tarkoitusperiä… Mutta käytänkö mediaa oikeasti ”lukutaitoisesti”? Vai olenko periaatteellisesta lukutaitoisuudestani huolimatta liiankin kritiikitön ja hyväuskoinen mediankäyttäjä?

Perinteistä mediaa olen pohtinut jo kyllästymiseen asti, joten keskitynpä tällä kertaa nettiin ja sen ongelmiin. Tuominen ja Mustonen (2007, s. 138) listaavat netissä tarvittavia mediataitoja. Niistä medialukutaitoon liittyvät ainakin nettijulkisuuden ymmärtäminen (mitä netissä julkaistaan, kuka julkaisee) ja netin tietojen luotettavuus. Nämä asiat ovat itselleni välillä hankalia muistaa. En ole itse kasvanut netin kanssa, se on tullut elämääni vasta aikuisuuden kynnyksellä. Niinpä suhtaudun vieläkin varmaan liiankin naiivisti siihen, millaista aineistoa netissä julkaistaan ja miten luotettavaa se on. Ymmärrän toki, että esimerkiksi Wikipedian tiedot ovat käyttäjien itsensä tuottamia ja voivat sisältää periaatteessa mitä vain. Ja tiedän myös, että esimerkiksi yritysten sivut ovat kuitenkin periaatteessa aina markkinointia (Tuominen&Mustonen 2007, s. 143). Mutta: Kun sitten etsin tietoa jostakin asiasta ja löydän tiedon esimerkiksi jonkun yrityksen sivulta, suhtaudunko siihen tietoon kuitenkin liian kritiikittömästi? Varsinkin jos se on asiantuntijatyyliin kirjoitettu? En välttämättä arjessa suodata tekstiä kriittisten silmälasien läpi – varsinkaan jos minulle on tärkeää saada tieto nopeasti.

Vielä enemmän medialukutaitoni ovat vajaat lukiessani keskustelupalstoja. Yleensä en muista miettiä, onkohan kirjoittaja nyt ihan tosissaan asiansa kanssa, onko lukemani kuohuttava tapaus edes totta ja yritetäänkö minua provosoida jonkun kärkevästi esitetyn mielipiteen avulla. Luen keskusteluja, kauhistelen, huvitun, provosoidun kritiikittömästi. Toisaalta en välttämättä ota keskusteluja kovin vakavasti, eivätkä ne aiheuta mitään toimenpiteitä – en ryhdy pelastamaan maailmaa jonkun nettikeskustelun perusteella. Keskustelupalstojen seuraaminen käy vähän samalla lailla viihteestä kuin saippuasarjojen katsominen: pää tyhjenee nopeasti ja mukavasti kaikesta liiallisesta asiatiedosta…

Mutta tekemistä siis vielä on. Medialukutaidon parantamisessa lienee se sama viisaus kuin niin monessa muussakin asiassa: harjoittelemalla oppii.

_____________________

Lähteet:
Tuominen & Mustonen: Tunteella ja järjellä nettiin – Internetissä tarvitaan uudenlaisia mediataitoja. Teoksessa Kynäslahti, Kupiainen & Lehtonen (toim.): Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007, s. 137-150.
Noppari, Uusitalo, Kupiainen & Luostarinen: "Mä oon nyt online!" - Lasten mediaympäristö muutoksessa. Tampereen yliopisto, Tiedotusopin laitos Sarja A 104/2008.