Sunnuntaina 20.9.2009 Aamulehden pääkirjoitussivun kronikassa päätoimittaja Jorma Pokkinen kritisoi voimakkaasti Yleisradiota ja suunniteltua mediamaksua. Pokkinen kuvaa mediamaksua verotusoikeuden antamiseksi Ylelle ja pitää maksua ”epäoikeudenmukaisena, ontosti perusteltuna ja vasemmalla kädellä valmisteltuna”.
Pokkinen tylyttää vielä: ”Ylen johto ei ymmärrä talouden lakeja. Yhtiö on systemaattisesti pyyhkinyt jalkansa tämän vuosituhannen rahoitussuunnitelmissa. - - Kun vanha rahoituspohja petti, keksittiin uusi. - - Onneksi Yle löysi sateenkaaren pään ja kulta-aarteen sieltä, mediamaksun. Maksat vaikka et käytä.”
Samalla teemalla jatkaa Aamulehdessä 28.9.2009 Turun Sanomien entinen päätoimittaja Ari Valjakka, jonka Alakerta-kirjoitus on otsikoitu ”Yleisradio on pulassa”. Valjakka pohtii Ylen ja kaupallisten medioiden roolia ja väittää, että ”Yle liputtaa [strategiassaan] avoimesti tavoitteekseen määräävän aseman valtaamisen valtakunnan uutistoiminnassa.” Valjakan mukaan Yle myös tunkeutuu uusia mobiilikanavia käyttäen ”ansaintapohjisten medioiden, erityisesti lehdistön, jo nyt hyvin hoitamille markkinoille.”
Näitä tylyhköjä kirjoituksia pitää tietenkin lukea kaupallisen median, erityisesti lehdistön, entisten ja nykyisten toimijoiden kirjoituksina. Tokihan kaupalliset mediat ovat huolestuneita omasta tulevaisuudestaan ja näkevät Ylen uhkana. Mutta…
Pokkisen ja Valjakan kirjoitukset saivat minut kuitenkin (jälleen kerran) pohtimaan Ylen roolia ja sitä, mitä julkisen palvelun yhtiön pitäisi tehdä. Mietin myös, millaista on niiden maiden tiedonvälitys ja palvelu, joissa yleisradioyhtiöitä ei ole. Onko niissä esimerkiksi uutisten välitys jotenkin vähemmän riippumatonta? Tai ovatko ohjelmat vielä kaupallisempia kuin meillä? Onko yleisradioyhtiöllä joitakin sellaisia ominaisuuksia, jotka tekevät siitä niin erinomaisen toimijan, että se on ehdottoman välttämätön?
Korostan heti tässä vaiheessa, että en ole millään muotoa Yleä vastaan. Tähän asti olen ollut kiivaskin Ylen puolustaja ja julkisen palvelun yhtiön kannattaja. Eikä minulla ole mitään mediamaksua vastaankaan – kiltisti olen tähänkin asti maksanut tv-maksuni ja aion jatkossakin käyttää Ylen palveluja. Mutta myöntää täytyy, että Ylen viimeaikaiset toimet ja suunnitelmat ovat pistäneet miettimään, onko kaikki tuo tosiaan välttämätöntä julkisen palvelun yhtiölle.
Pitääkö julkisen palvelun yhtiön lähteä kaupallisten kanavien kanssa kilpasille amerikkalaisten tv-sarjojen esitysoikeuksista? Vaikka miten laadukkaita olisivatkin?
Jos MTV3 luopui Tangomarkkinoiden televisioinnista kannattamattomana, miksi ihmeessä Ylen pitää ostaa tv-oikeudet tuohon läpikaupalliseen tapahtumaan?
Kannattaako urheilukisojen televisioinnista maksaa maltaita?
Kuinka laaja verkkopalvelu Ylellä pitää olla? Missä sen pitäisi näkyä?
En ole vielä onnistunut määrittelemään itselleni, mitä julkiseen palveluun kuuluu eli mikä olisi se Ylen ”oikea” rooli. Ylessä on monia erinomaisia ominaisuuksia – ajatellaan vaikka Elävää arkistoa tai kotimaisen ohjelmatuotannon tukemista taikka niitä lastenohjelmia (joista osa tosin on pirullisen huonoja…). Mutta missä kulkee se raja – mitä julkisen palvelun yhtiön pitää tehdä ja mikä osa jää kaupallisille toimijoille?
Mitä olette mieltä, viisaammat kanssakulkijani?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Olen pitänyt yleä luotettavana toimijana tähän asti. Jos kaupallisuus tulee mukaan kuvioihin, niin mistä mä sitten näen ne neutraalit ja luotettavat uutiset?
VastaaPoista