Lisää medialukutaitoa

Palaan vielä kurssin välitehtävään numero 6 eli medialukutaitoon. Pitääkseni blogikirjoitukseni lyhyenä jätin edellisessä välitehtäväpostauksessa pois medialukutaidon tuottamisosion eli sen, miten itse osaan tuottaa tekstejä mediaan. Niinpä kirjoittelen nyt jonkun sanan siitä.

Perinteisempiin medioihin - mm. televisioon ja sanomalehtiin - tulee harvemmin tuotettua itse mitään sisältöä. Tunnustan sen verran, että joitakin "edellisessä elämässäni" eli kustannusmaailmassa kirjoittamiani tiedotteita on julkaistu sellaisenaan lehdissä, mutta se on pientä se. Ja silloinkin piilouduin tietysti yrityksen nimen taakse. Ja sitten tunnustan vielä, että pariin harrastelehteen olen kirjoittanut myös. Mutta siinäpä se. Televisiossa en ole ollut ikinä, radiohaastattelussa sentään pari kertaa.

Mutta ehkä ajankohtaisempaa medialukutaitoni kannalta on se, miten käyttäydyn netissä. Tuomisen ja Mustosen (2007, s. 138) mukaan netissä tarvitaan mm. seuraavia mediataitoja: 1) oikeanlaisia käytöstapoja, 2) nettijulkisuuden ymmärtämistä, 3) kriittisyyttä tietojen luotettavuuden suhteen ja 4) tietoa omista vaikutusmahdollisuuksista netin kautta. Uskoisin, että minulla on nykyisin jo melko hyvä käsitys näistä kaikista asioista, eli olen mielestäni kohtuullisen medialukutaitoinen. Toisin oli aiemmin. Kun joskus kirjoittelin ensimmäisiä kirjoituksiani esimerkiksi keskustelupalstoille, en oikeastaan tajunnut, että tosiaan kuka tahansa voi lukea tekstini. Niinpä olin ehkä turhankin avomielinen. Onneksi asiat eivät olleet mitään rohkeita paljastuksia - olin tuolloin äitiyslomalla ja keskustelin vertaisteni kanssa siitä, millaista kakkaa vauva oli milloinkin tuottanut... Eipä se ehkä kovin montaa ulkopuolista kiinnostanutkaan...

Sittemmin olen ymmärtänyt, että netissä ei kannata julkaista ihan kaikkea. Ja Facebook-tilini asetukset ovat aika tiukat. En myöskään viljele siellä juurikaan esimerkiksi valokuvia - jokunen valokuva siellä perheestänikin on, mutta mahdollisimman suojattuna. Varovaisuutta on siis tullut lisää.

Toisaalta nettiin kirjoittaminen on tuonut tullessaan myös paljon hyvää. En ole kovin aktiivinen keskustelupalstojen kommentoija, mutta yhdellä raskautta ja vauvaelämää käsittelevällä palstalla olen ollut aktiivinen, ja sen myötä olen saanut uusia ystäviä, joita olen tavannut myös "livenä". Nämä kokemukseni viittaavat samaan kuin Tuomisen ja Mustosen (2007, s. 139) raportoimat kokemukset: netistä löytää helposti samanhenkisiä ihmisiä ja saa vertaistukea. Ilman tätä omaa vertaistukiryhmääni olisivat kaverini olleet vielä paljon kyllästyneempiä raskaus- ja vauvajuttuihini...

Sellaisen hassun huomion olen omasta nettikäyttäytymisestäni tehnyt, että vaikka kirjoittaisin nimettömänä, kuvittelen jotenkin alitajuisesti, että joku saa selville, kuka tekstin on kirjoittanut. En siis uskalla kovin paljoa revitellä tai olla eri mieltä kuin mitä todella olen - ettei joku ilmesty oven taakse ja kovistele minua esittämistäni mielipiteistä... Vaikka järjellä tiedän, että kukaan ei todellakaan voi tietää, kuka mielipiteet kirjoittaa, se ei auta. Mutta ehkä se on hyväkin: pysyvätpähän käytöstavat hyvinä myös nimettömänä.

___________________________________

Lähde:
Tuominen & Mustonen: Tunteella ja järjellä nettiin - Internetissä tarvitaan uudenlaisia mediataitoja teoksessa Kynäslahti, Kupiainen & Lehtonen (toim.): Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007.