Kaikkien besserwissereiden äiti...

Tunnustukseni jatkuvat. Olen hirveän rasittavaa seuraa, kun katsellaan televisiota tai luetaan lehtiä. Kommentteja riittää joka asiasta – ja minä tietysti tiedän kaikesta kaiken.

Neljännen välitehtävän aiheena oli tarkkailla omaa toimintaa median käyttäjänä. Kuten niin usein aiemminkin, oman toiminnan tarkkailu ei ihan välttämättä tehnyt hyvää itsetunnolle. Tosin tarkkaileminen sai kyllä pitämään suunsa kiinni joissakin sellaisissa tilanteissa, joissa muuten olisin laukonut kriittisiä kommentteja. Kanssakulkijat siis todennäköisesti kiittivät tehtävänantoa…

Olen mediankäyttäjänä pahimman luokan kriitikko ja analysoija. Kritisoin sisältöä:
- televisio-ohjelmissa: ”Onpa tyhmä juonenkäänne, ei noin voi oikeasti käydä”, ”Miten se nyt ei tota tiedä, kyllähän nyt tollaset asiat pitäisi kenen tahansa tietää”, ”Ei tollasia mielipiteitä voi olla, täysin käsittämätöntä”
- sanomalehdissä: ”Hohhoijaa, nyt se Aamulehti jahtaa sitten ammattiyhdistysliikettä. Eikö niillä muuta tekemistä oo kuin etsiä jotain kyykytettävää”, ”Miks tästä asiasta ylipäätään kirjoitetaan? Ketä kiinnostaa…”
- keskustelupalstoilla: ”Täällä on pelkkiä idiootteja paikalla, eihän tollasia ihmisiä voi olla. Millasta elämää ne oikein elää?”

ja niin päin pois… Valitettavasti tietysti suurin osa kommenteista sopisi itseeni – jos nyt sattuisin omia mielipiteitäni jossain kirjoittamaan…

Kuvittelen olevani myös sen verran oppinut, että voin analysoida toteutustapoja. ”No, tää on nyt tietysti rakennettu näin, jotta katsoja jäis koukkuun ja kattois ens viikollakin. Jos tää ois loppunut toisella tavalla…” ja sitten ”Tällä taittoasulla haetaan varmaan sitä, että ainakin jäis mieleen noi laatikossa mainitut asiat.” On varmaan onni, että en tiedä ihan hirveästi esimerkiksi elokuvien tekniikasta tai kuvataiteista… En siis uskalla kommentoida.